Katastrofiharjoitukset

japani47 090 Japani on luultavasti maailman parhaiten maanjäristyksiin varautuvia maita. Silti Koben kansainvälisen keskuksen ja Koben palomieskoulun katastrofivalmennuksessa tärkein sanoma tuntui olevan, että kaaoksen keskellä oppikirjavastaukset eivät riitä. Päätöksiä on tehtävä, vaikka tietoa ja resursseja ei ole tarpeeksi, puhelimet eivät toimi ja liikenne ei kulje. Esimerkiksi, hakisitko lapsesi koulusta rannalta 10 minuutin kävelymatkan päästä, jos tsunamivaroitus on annettu ja aikaa päästä turvaan on puoli tuntia? Kävelisitkö kotiin 15 kilometriä, jos  maanjäristys sattuu työpäivän päätteeksi, liikenne ei kulje, puhelimet eivät pelaa ja pomo päästää työntekijät pois? Pitäisikö 2000 ruoka-annosta jakaa, kun katastrofista on parisen tuntia aikaa, lisäavustuksista ei ole takeita ja suojaan on saapunut 3000 henkeä? Nousisitko tuntemattoman avuntarjoajan autoon lapsesi kanssa, jos olisit liikkellä kävellen ja tsunamin arvioidaan saapuvan paikalle puolessa tunnissa?

Päätöksiä katasrofitilanteissa

Päätöksiä katasrofitilanteissa

Oikeita vastauksia ei ole, mutta ihmiset ovat joutuneet tekemään ratkaisuja samankaltaisissa tilanteissa Japanissa viimeisen parinkymmenen vuoden aikana.  Tōhokun maanjäristyksen jälkeen koulu Miyagissa ei evakoinut ajoissa tsunamin tieltä, ja yli puolet lapsista kuoli. Toisen koulun kaikki lapset pelastuivat, mutta viisi lapsia hakemaan lähtenyttä vanhempaa katosi. Tokiossa kävelykadut tukkeutuivat metron pysähdyttyä maanjäristyksen jälkeen. Kaikille yli 20 kilometrin kotimatka kävellen ei ollut vaihtoehto, eikä kouluissa ja toimistoissa voinut yöpyä. Onneksi jotkut hotellit ja julkiset rakennukset avasivat ovensa, ja nykyään Tokiossa yrityksillä alkaa olla hätätarvikkeita vastaavan varalle. Kobessa 1995 ruokaa ja vettä jouduttiin odottamaan päiviä, ja vähäiset muonat riittivät hädin tuskin niille jotka eivät olleet tarpeeksi vahvoja saapumaan jonoihin. Yleensä ottaen katastrofeissa tieverkoston kapasiteetti ei riitä, kun kolmasosa väestöstä yrittää paeta autoilla yhtä aikaa – ja kun liikenne pysähtyy, joku hylkää auton tien tukkeeksi eikä jono enää etene. Mutta pääseekö puolessa tunnissa kävellen tarpeeksi korkealle maastoon?

Kokeilimme simulaattorissa, miten hyvin tuolilla pysyy istumassa kun maa järisee seitsemän richterin asteikolla. Simulaattorin ääni oli häiritsevän samanlainen kuin keväällä, kun meillä järisi ihan oikeasti. Olo oli kuin perunasäkillä lava-autossa kuoppaisella tiellä, vaikka pöytä oli pultattu lattiaan kiinni. Simulaattorin lisäksi saimme kokeilla savusukellusta karkinhajuisessa teatterisumussa, kun eteen näki noin 20 senttiä. Lounaaksi mutustelimme vuoteen 2018 asti säilyvää hätämuonaa: purkkipullaa, japanilaisia pikkelssejä säilykkeinä, tonnikalaa ja kylmää merileväpikariisiä. Päivän lopuksi istuimme kuvitteellisen evakuointikeskuksen lattialla ja pohdimme, mitä käytännön ratkaisuja viikon yhteiselämä satojen ihmisten kanssa rajatussa tilassa vaatisi.

Simulaattorin television vieressä näkyy sen hetkisen järistyksen voimakkuus.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: